"Hain katsellani äitiä, mutta hänkin oli mennyt, joten makasin yksin miettimässä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Käännyin katsomaan kiveä. Se oli verestä märkä kuin eläimen teurastuksen jälkeen. Kiven päällä oli pala ihoani, sukupuolielintäni, kuivumassa rauhassa auringossa. Katselin kuinka aurinko nousi keskitaivaalle. Kohdallani ei ollut varjoa, ja kuumuus aaltoili kasvoillani.
Lopulta äiti ja sisko palasivat. He vetivät minut pensaan suojaan ja tekivät sitten puuni valmiiksi. Niin oli tapana. Puun alle tehtiin pieni maja, jossa saisin levätä ja toipua yksin seuraavat viikot kunnes olisin terve.
Luulin että kärsimys oli ohi, kunnes piti pissata. Äiti oli kieltänyt minua kävelemästä, ettei ommel avautuisi, sillä siinä tapauksessa se pitäisi ommella uudestaan. Sitä en totisesti halunnut. Minun on päästävä pissalle, sanoin siskolleni. Hänen ilmeensä kertoi ettei hän kannattanut ajatusta. Hän tuli kääntämään minut kyljelleen ja kauhaisi pienen kuopan hiekkaan. Sen kun pissaat. Kun ensimäinen tippa tuli, se poltti ihoa kuin syövyttävä happo. Mustalainen oli jättänyt virtsan ja kuukautisveren poistumista varten vain pienen aukon, josta mahtui tulitikku." (Dirie 2010, 58-59).
"Majassa maatessani aika tunui loputtomalta ja haava tulehtui, niin että sain korkean kuumeen. Häilyin tiedottomuuden rajamailla.
Seuraavat kaksi viikkoa äiti toi ruokaa ja vettä, mutta muuten makasin yksinäni jalat sidottuina ja odotin haavan paranemista. Jalkani pidettiin haavan paranemiseksi sidottuina yli kuukauden. Kun siteet poistettiin jaloista, näin itseni ensimmäistä kertaa. Näin aivan tasaisen ihoalueen, jossa oli keskellä arpi kuin vetoketju. Se vetoketju oli lopullisesti suljettu. Sukupuolielimeni olivat kiinni kuin umpeen muurattu tiiliseinä, eikä kukaan päässyt sisään ennen kuin hääyönä, jolloin mieheni joko viiltää ne vetsellä auki tai työntyy sisään väkisin. (Dirie 2010, 60-61).
"Sydämeni murtuu, kun ajattelen, että tänä vuonna jälleen kaksi miljoonaan pikku tyttöä (siis 6000 tyttöä joka päivä) (huom. unicefin sivuilla kolme miljoonaa) joutuu kokemaan saman minkä minä. Se saa minut tajuamaan, että jokaisena päivänä, jonka kidutus jatkuu, syntyy minun kaltaisiani vihaisia naisia, jotka eivät koskaan saa takaisin sitä mikä heiltä on viety. Silvottujen tyttöjen määrä ei vähene, vaan tosiasiassa se on lisääntymässä. Suuret joukot Eurooppaa ja Yhdysvaltoihin muuttaneita afrikkalaisia ovat vieneet tavan mukanaan.(Dirie 2010, 277).
"Monet samoista ystävistä ovat sanoneet olevansa huolissaan siitä, että joku uskonnollinen kiihkoilija voi yrittää surmata minut, kun menen Afrikkaan. Silti haluan puhua sellaista rikosta vastaan, jota monet äärimuslimit pitävät pyhänä tapana".
Tyttöjen silpominen on pääosin kulttuurilliseen, ei uskonnolliseen perinteeseen liittyvä tapa. Myös mm. kristittyjä tyttöjä ja naisia silvotaan. HUOM! Namustellen -blogissa on menossa tämän kirjan arvonta!
"Työni tulee varmasti olemaan vaarallista, ja myönnän pelkääväni. Erityisesti huolissani olen nyt, kun minulla on vastuullani pieni poika. Uskoni kuitenkin käskee minun olla vahva, koska Jumala johdatti minut tälle tielle aivan erityisestä syystä. Hänellä on minulle työtä.
Tämä on minun elämäntehtäväni. Uskon, että Jumala on valinnut kuolinpäiväni jo kauan ennen synnyinpäivääni, joten en voi sitä muuttaa. Voin aivan hyvin ottaa riskin, sillä niinhän olen tehnyt koko ikäni." (Dirie 2010, 279-280)
Silvottu Waris pakotettiin 13-vuotiaana vaimoksi 5 kamelia vastaan 61-vuotiaalle miehelle. Mutta Waris pakeni juoksemalla umpimähkäisesti aavikon poikki kohti tuntematonta tulevaisuuttaan. Pakomatkastaan hän selvisi kuin ihmeen kaupalla. Myöhemmin hänestä tuli tunnettu huippumalli.
Waris Dirie on perustanut säätiönsä taistellakseen tyttöjen silpomista vastaan jo v. 2002, mutta muutti sen nimen aavikonkukaksi 2010, kirjansa ja siitä tehdyn samannimisen elokuvan mukaan.
Säätiön kotisivut http://www.desertflowerfoundation.org/
Kofi Annan nimitti hänet v. -96 Waris Dirien YK:n erityislähettilääksi tekemään työtä tyttöjen silpomisen estämiseksi.
Vuoden 2014 missiona hänellä on pelastaa vuoden 2014 kuluessa 1000 nuorta tyttölasta, aavikon kukkaa, silpomiselta. Säätiö tekee tytön vanhempien kanssa sopimuksen, jossa säätiö tukee perhettä eri tavoin ja perhe pidättäytyy silpomis-rituaalista. Säätiön sivuilla tätä projektia voi kommentoida tuolla: KLIK.
Waris pyytää lahjoitusta, vaikka kuinka pientäkin, projektin onnistumiseksi ja työn tukemiseksi. Hän tähtää pysyvään muutokseen, tyttöjen kärsimysten loppumiseen.
Waris lupaa sosiaalisessa mediassa julkaista säännöllisesti projektin etenemisestä ja saavutuksista ja raportoi pelastettujen tyttöjen määrän kehittymisestä.
UNICEF maailman suurimpana lastenapujärjestönä tekee myös työtä silpomisen lopettamiseksi.
http://www.unicef.fi/tyttojen-ymparileikkaus
Yleensä toimenpiteestä jää haava, joka ei parane. Tytöt kärsivät usein jatkuvista tulehduksista. Virtsaaminen ja sukupuoliyhdyntä ovat tuskallisia ja lapsen synnyttäminen on hengenvaarallista niin äidille kuin lapsellekin. Toimenpiteen jälkeiseen verenvuotoon monet kuolevat. (Lähde UNICEF).
"Pitkäaikaisseurauksia ovat krooniset ja uusiutuvat virtsateiden ja lantionseudun tulehdukset, joista voi aiheutua hedelmättömyyttä, ulkosynnyttimien nesterakkulat ja paiseet, kivuliaat hermokasvaimet, virtsaamisvaikeudet, kivuliaat kuukautiset, kuukautisveren pakkaantuminen vatsaonteloon, sukupuolinen kylmyys, masennus ja kuolema. Sydämeni murtuu, kun ajattelen, että tänä vuonna jälleen kaksi miljoonaa pikku tyttöä joutuu kokemaan saman minkä minä." (Dirie 2010, 277)
"Vaikka kärsinkin kovasi ympärileikkauksen seurauksista, minua onnisti, sillä asiat olisivat voineet mennä huonomminkin, kuten monille tytöille kävi. Somaliaa kiertäessämme tapasimme perheitä, oiden tyttärien kanssa leikin. Kun tulimme samaan paikkaan toistamiseen, tyttöjä ei enää näkynyt. Kukaan ei kertonut, minne he olivat kadonneet. Heistä ei ylipäänsä puhuttu. He olivat kuolleet silpomisesta johtuvaan verenvuotoon, shokkiin, tulehdukseen ja jäykkäkouristukseen." (Dirie 2010, 62).
Kokemus on osoittanut, että yhteisöissä tehtävä tiedotustyö on tehokkainta. Kaikki vaikuttajaryhmät, kuten uskonnolliset ja muut johtajat, kätilöt, opettajat ja vanhemmat on saatava mukaan.
Sosiaalisten normien muuttamiseksi tehtävän työn ohella tehdään yhteistyötä valtioiden kanssa, jotta ne kieltävät käytännön lainsäädännöllä ja valvovat, että leikkauksia suorittavat tahot joutuvat vastuuseen. (Lähde UNICEF.)
"Kuten äiti oli ennustanut, en pässyt kivuista millään eroon. Kuukautisveri pakkautui samalla tavalla kuin virtsa, paineen aiheuttama kipu oli sietämätön. Veri poistui tippa kerrallaan.
Kerroin tädin lääkärille, että kuukautiseni olivat hyvin hankalat ja pyörryin aina kun ne alkoivat. Kipu lamautti minut, enkä tiennyt mitä tehdä. "Voitteko auuttaa? Onko mitään tehtävissä? En kestä enää". En kuitenkaan maininnut hänelle, että minut oli ympärileikattu. En edes ymmärtänyt miten olisin voinut alkaa puhua asiasta. Olin edelleen nuori tyttö, ja kaikki terveydentilaani koskeviin asioihin liittyi tetämättömyyttä, hämmennystä ja häpeää. Enhän ollut varma siitäkään, oliko ongelman syynä ympärileikkaus, sillä luulin yhä että kaikki tytöt oli ympärileikattu kuten minut. Äitini ei ollut pitänyt kipuani mitenkään poikkeuksellisena, sillä kaikki hänen tuntemansa naiset oli ympärileikattu ja kaikilla oli sama tuska. Sitä pidettiin naisen taakkana. (Dirie 2010, 186-187).
Waris Dirien tie kohti korjausleikkausta ei ollut helppo sekään:
Sanoin tädilleni: "Olisiko minun mentävä jollekin ihan tietynlaiselle lääkärille?" Hän katsoi minua terävästi. "Ei". Aloin kuitenkin ymmärtää, että juuri niin minun pitäisi tehdä, muuten saisin kärsiä ja elää vammaisena kolmasosan kuukaudesta. Ymmärsin myös että perheeni ei hyväksyisi tekoani.
Seuraava askel alkoi valjeta. Minun piti mennä salaa uudestaan lääkäriin ja kertoa ympärileikkauksesta. Menin tohtori Macraen vastaanotolla ja sanoin: Minulta jäi jotakin kertomatta. Olen kotoisin Smaliasta ja minut - -" Oli hirveää kertoa tuo kamala salaisuus vajavaisella englannillani. "Minut on ympärileikattu".
Kun tukimus oli ohi, hän kysyi hoitajalta oliko sairaalassa ketään somalin taitoista. Hoitaja sanoi, että alhaalla oli työssä somalinainen. Hän toi kuitenkin mukanaan somalimiehen, sillä naista ei ollut löytynyt. Ajattelin: Voi ei! Mikä sukeus. Joudun puhumaan tästä hirveästä asiasta somalimiehen tulkkaamana! Voiko asia enää pahemmaksi kääntyä?
Tohtori Macrae sanoi: "Selittäkää hänelle, että hänet on ommeltu aivan liian kiinni. En käsitä minten hän on tähän asti selvinnyt. Hänet on leikattava mahdollisimman nopeasti".
Huomasin heti että somalimies hermostui. Hän mutristi suutaan ja katsoi lääkäriä. Koska ymmärsin hiukan englantia ja huomasin somalimiehen asenteen, tajusin, että jotakin oli vialla. Mies sanoi: "Jos tosiaan haluat, he voivat avata sinut". Katsoin häntä. "Tiedätkö että se on vastoin perinteitä? Tietääkö perheesi tästä?"
"Ei tiedä, Totta puhuakseni, ei."
"Kenen luona asut?"
"Tätini ja enoni".
"Tietävätkö he tästä?"
"Eivät."
"Minä puhuisin ensiksi heidän kanssaan". Nyökkäsin ajatellen. Tyypillinen afrikkalaisen mihenen vastaus. Kiitos neuvosta, veli. Koko juttu on nyt sitten lopussa.
Tohtori Macrae lisäsi, ettei hän voinut leikata heti. Minun oli varattava aika. Tajusin että en voisi ryhtyä siihen, sillä täti saisi tietää. (Dirie 210, 189-190).
"Todellisuudessa minulla oli asiat hyvin. Otetaan vertailukohteeksi Afrikan maaseudulla asuva tyttö, joka joutuu kulkemaan kilometrikaupalla saadakseen vuohilleen vettä, vaikka kuukautiskivut ovat niin ankarat, että hän tuskin pysyy psystyssä.
Tai vaimo, joka ommellaan uudelleen neulalla ja langalla kuin kangaspala heti synnytyksen jälkeen, että emätin on tiukka hänen miestään varten. Ja mitä tapahtuu sille tuoreelle vaimolle, joka on yhä tiukasti ommeltu mutta jonka ensimmäinen lapsi on syntymässä? Mitä tapahtuu kun hän menee yksin aavikolle, kuten minun äitini, ja yrittää synnyttää lapsen siellä?
Valitettavasti tiedän vastauksen. Moni kuolee verenvuotoon synnyttäessään yksinäisyydessä, ja jos hyvin käy, aviomies löytää hänet ennen korppikotkia ja hyeenoja.
Kun sain ikää ja koulutusta, opin että en ollut ainoa. Terveysongelmat joista olin kärsinyt ympärileikkauksen jälkeen, vaivaavat miljoonia tyttöjä ympäri maailman. Tietämättömyyden rituaalin vuoksi suurin osa Afrikan mantereen naisista saa kärsiä kipuja koko ikänsä.
Huomasitteko kansainvälistä tyttöjen silpomisen vastaista päivää? Näkyikö se tiedotusvälineissä? Tiesitkö ennestään silpomisen raakuudesta, seurauksista ja toimenpiteiden määrää? Kommentteja saa heittää! Myös anonyymisti! Mitä mieltä olet, aiotko kannattaa näitä avustusjärjestöjä? Tiesitkö että myös kristittyjä naisia silvotaan?
Kuka auttaa aavikon naisia, kuten äitiäni, joilla ei ole rahaa eikä valtaa? Jonkun on puhuttava pikkutytön puolesta, jolla ei ole ääntä." (Dirie 2010, 269-270).
Terveisin
Blackie, BigD ja Helena
EDIT 14.2.2014 Meitä on pyydetty lisäämään tänne myös suomalaistoimittaja Meeri Koutaniemen jutun linkit:
Noihin artikkeleihin on tuolla kommenteissakin muutama tainnut viitata.
Tekstit
