4.10.2014

Totuus Taivaasta


"Joka ei usko ihmeisiin,
 ei ole realisti."
 - David Ben-Gurion -


Rohkea nimi kirjalle. Aivokirurgin omakohtainen kuolema, syvin mahdollinen aivokuolema. Ja kokemukset sen aikana. TV:ssä nähdyt kuoleman kokeneiden omakohtaiset kertomukset hoitohenkilökunnan ja muiden sivullisten kommentteineen ovat huomattavasti elähdyttävämpi kokemus kuin pelkän kirjan lukeminen. Mutta on kirjakin ihan jees. 
Eben Alexander pyrkii todistamaan tieteellisesti tietoisuuden olemassaolon muualla kuin aivoissa.

Tietoisuuden irrallisuutta aivoista todistellaan muissa kuolemanrajatapauksissa tiedolla, joka on ruumiista irtaantuneena saatu/koettu paikoista, ihmisistä ja tapahtumista, joista ei mitenkään ole aivojensa välityksellä voinut saada infoa.

Mikä on perimmäinen totuus. Onko se yksi yhteinen ja absoluuttinen? Vai voiko sitä kenties luoda, jokaiselle oma? 

Lähes poikkeuksetta "kuoleman" kokeneet kertovat tuonpuoleisista, maallisessa elämässä jopa täysin vieraista, mutta siellä tutuista, sukulaisista.

Öh, voisiko se olla yksi syy haluun tutustua juurinsa? Täs on mun isoisoiso-isäni Siivertti. Tiedä yhtään vaikka me oltais bestiksiä. (siellä)

Niin siis se totuus.

"Totuus on säteilevän selvä ja kirkas, voimakas, elävä ja täynnä rakkauden lämpöä. Se ei ole kylmää teoriaa kuten maanpäällisessä elämässä, vaan kristallinkirkas, puhdas ja säkenöivän raikas kuin vuoristopuro. Sellaisena sen koen. Se on aivan yksinkertaisesti suurenmoista." 
- Kirsten Morch-Nielsen-  (kuolemanrajakokemuksen kokenut pappi)


Mitä mieltä olet, mitä on kuoleman jälkeen vai onko mitään. Kommentoida voi anonyymistikin. Ja me Blackien kaa ollaan erittäin elossa :)) vaikka nyt elämää suurempia pohditaankin.





35 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo alun mietelause on kaunis. Katsoin dokumenttisarjan ja se mullisti elämänkatsomukseni täysin. Uskon että sillä miten elämme on väliä ja että kuoleman jälkeen vastaamme siitä.
AnnMari

Tuta kirjoitti...

Olen lukenut kyseisen kirjan ja uskon että kuoleman jälkeen on jotain:)

Pirjo kirjoitti...

Aihe on hirvittävän kiinnostava ja vaikea - ei ihan saa itsekään kiinni ajatuksistansa, uskooko vai eikö usko noihin. Sanoisin, että pidän aika todennäköisenä, mutta lopullisesti voin kertoa vasta sitten, kun olen siellä asti. ;)

Pepsi + Max kirjoitti...

Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo kirja. Minä uskon, että kuoleman jälkeen on taivas niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei, kiitos kommenteista! AnnMari, mekin Blackien kanssa on alettu elää siivommin dokumenttisarjan jälkeen!
Tuta ja Pirjo,
Olen huomannut että tuon kirjan lukeneet ovat kokeneet sen hämmästyttävästi hyvinkin eri tavalla. Mikään surevan lohtuteos se ei mielestäni ole, pikemminkin tekijänsä paljas, ehkä jopa vähän brutaalikin omakohtainen kokemus sellaisena kuin hän sen itse koki. Ja kyllä, hirvittävän kiinnostava aihe todellakin!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei Pepsi+Max! Kiitos kommentista, taivas meitä odottakoon. Ja itse uskon että siellä meitä odottavat myös kaikki lemmikkimmeKIN.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kirja on ollut kirjalukupiirissämme luettavana, ja on hyvin mielenkiintoinen lukukokemus. Joihinkin kuolemanrajakokemusta käsitteleviin teoksiin olen aiemminkin tutustunut, mutta ne eivät ehkä kuitenkaan ole olleet samalla tavalla "uskottavia". Suosittelen lukulistalle t. AH.

Cheri kirjoitti...

On lohdullista ajatella, että edeltä menneet odottelevat meitä jossakin. Olisi varmasti hienoa tutustua Siiverttiin. Kuoleman jälkeinen olomuoto lienee aina kiehtonut ihmisen mieltä. Itse uskon, että se on transsendenttinen kokemus, eikä (ainakaan helposti) meille minä-ajattelun vallassa eläville avattavissa. En ole katsonut puheena olevaa tv-sarjaa, enkä lukenut kirjaa, joten niistä en voi sanoa mitään. Jos tajunta on on kehon ulkopuolella, niin mikä on "minä"? Mielestäni paras tapa valmistautua "iäisyyteen" on elää niin, että voi lähteä hyvillä mielin. Joku itseäni viisaampi on selittänyt Matteuksen evankelimin kohdan: Älkää kerätkö aarteita maan päälle ... vaan kerätkää aateita taivaaseen.. tarkoittavan sitä, että elämällä viisaasti ja myötätuntoisesti muut huomioon ottaen ja muita auttaen, kerää itselleen aarretta taivaaseen ja siten keventää tuonpuoleista elämäänsä. Eli vähän sama asia kuin mitä AnnMari tuolla aiemmin kommentoi. Ainakin on totta, että kaikilla teoilla on seurauksensa.

Pepi kirjoitti...

Minä oon niin fatalisti, että uskon kaikella olevan tarkoituksensa vaikkei sitä aina ole helppo ymmärtääkään...tälläkin hetkellä oma ymmärrys on täysin mieltä vailla.
Jos itseäni kirkkoon kuulumattomana pitäis johonkin sijoittaa, niin lähinnä varmaan menis johonnin buddhismin suuntaan....puhdasoppisesti en varmaan edusta mitään...mutta jotain on, jossain on, olkoon se sitten vaikka taivas nimeltään...tai mikä lie kuudes rinnakkaiselämä tai toinen todellisuus.
Tiedä häntä.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei, kiitos huikaisevan ihanista yön aikana tulleista kommenteista AH, Cheri ja Pepi!
Yllättävän monet ovat kirjan tosiaan lukeneet, itse sain jonottaa sitä kirjastosta yli puoli vuotta. Mahtavaa että lukupiiriinkin on otettu näinkin erikoinen kirja, varmasti on herättänyt keskustelua!

En ole muuten saanut koskaan tutustua edes isoisääni, saatikka Siiverttiin :), mutta olen päättänyt että bestiksiä ollaan ;) . Cherin kommentti auttaa ymmärtämään, miksi kuolemanrajakokemustaan on kokeneiden lähes mahdotonta selittää, poikkeuksetta sanat eivät kerta kaikkiaan riitä sitä ilmaisemaan. Hyvillä mielin olisi hyvä lähteä, ihmiselle se voi olla vähän kinkkisempi juttu? No me Blackien kaa myös yritetään nyt elää nuhteettomasti ja muita ja itseämme rakastaen.
Pepi, fatalistiksi tunnustaudun itsekin, en tiedä onko se omalla kohdalla vain "keino selviytyä" elämästä vai mitä, mutta se pitää jalat maassa. Ja pään taivaassa ;). Jotain on. Jotain suurenmoista ja ihanaa. Näin vakaasti uskoen olen kateellinen niille jotka sen vakaasti myös tietävät.

Rantakasvi kirjoitti...

En ole nähnyt dokumenttia enkä lukenut kirjaa, joten niistä en osaa sanoa. Mutta olen hyvin skeptinen taivaan suhteen. Minulle vaan kaikki, mitä ei voi tieteellisesti selittää, on vaikea uskoa. Kaikki nuo kuoleman rajan yli käyneiden kokemukset esim tuntuvat jotenkin aina selittyvän ihmisen elimistön kemiallisilla reaktioilla. Näemmehän kummallisia uniakin.
Ehkä taivaaseen uskominen tuo monille lohtua siitä, että kaikki ei pääty kuolemaan.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ikuisesti "mieltäkiehtova" ja "mieltähierova" aihe...Olen kerran ollut "kuolemansairas" ja tuntenut "irtautumisen tunteen", tiedä sitten oliko omaa mielikuvitustani, houretta, vaiko todellista, ainakin todelliselta se tuntui...

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Oi, taas ihania ja kantaa ottavia kommentteja! Juurikin tieteellisesti Alexander pyrkii kuolemanjälkeisen elämänsä todistamaan, (joidenkin mielestä onnistuneesti, toisten mielestä ei) ja pyrkii luomaan asialleen painoarvoa omalla tiedemiestaustallaan, aivokirurgi kun on.
Ja Riitta Sinikka, ruumiistairtautumis-kokemukset ovat tutkimusten mukaan aika yleisiä, joten todellinen se on ainakin kokemuksena. Moni on nukutettuna leikkauspöydällä nähnyt ja kuullut seinienkin taakse. Juuri tuo (jälkeenpäin varmennetun) infon saaminen saa ainakin omat ihokarvani nousemaan.
Kiitos kommenteista Rantakasvi ja Riitta Sinikka!

Annikki kirjoitti...

Minulla on tuo kirja (kirppikseltä!!!). Valitettavasti en oo vielä ehtinyt lukemaan, sarjaa en katsonut. Uskon että elämä jatkuu kuoleman jälkeen jossain muodossa. Miten, sitä ei voi tietää. Usko korkeampaan voimaan kantaa elämässä. Kuulun kirkkoon enkä voisi kuvitella eroavani siitä. Kirkko antaa tukea ja turvaa erilaisissa elämän tilanteissa.

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Nytpäs mietitäänkin syvällisiä... Hmm, en oikein jaksa uskoa tuonpuoleiseen, vaikka olisihan se ihana yllätys, jos tuonpuoleisessa niityllä juoksisivat vastaan kaikki rakkaat edesmenneet karvakaverini!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei Annikki! Wau, olet saanut kirjan edullisesti! On upeaa että voi vilpittömästi uskoa, se todella kantaa, niin olen nähnyt.
Ja Satu, tuon kirjan ja dokumenttisarjan jälkeen ei voi olla olematta syvällinen. Meidän karvakavereilla on kyllä helpompaa, niillehän taivas on itsestäänselvyys.. :D

Jael kirjoitti...

Voi että miten kauniita kissoja löytyy täällä blogissa:)

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Mie jo aattelinkin, että eikö kukaan huomaa mua!
-Blackie-

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihana kuva teistä ♥ Minulle on kirja ollut tyrkyllä kirjaston uutuushyllyssä, en vain ole tarttunut siihen. Vielä ainakaan...

Maarit kirjoitti...

En ole lukenut kyseistä kirjaa. En todellakaan usko kuoleman jälkeiseen elämään. Vaikka olenkin kristitty, niin epäilen jumalankin olemassaoloa, sillä niin paljon on pahuutta!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei Myrsky ja Minna ja Maarit (olipas monta M-kirjainta:)!
Mielestäni dokumentti oli parempi kuin kirja, ihmisten ilmeiden ja ihmettelyn kyyneleiden näkeminen oli koskettavampaa kuin kirjan lukeminen, mutta kirja on kirjoitettu miellyttävällä fiksulla tyylillä, joka tekee siitä lukunautinnon vaikkei siihen uskoisikaan. Aivan, Maarit, ihminen laittaa paljon pahaa liikkeelle kiertämään, kertautumaan ketjureaktiona ja sattumaan lopulta viattomiinkin. Laitetaan HYVÄ kiertämään, jookos!
Kiitos kommenteista, mielenkiintoista kuulla erilaisia näkemyksiä!

Henna, Friede ja Figo kirjoitti...

Minä en osaa tuohon asiaan sanoa sitä tai tätä. Näissä on aina tulkinnan varaa, ja asia selviää vasta myöhemmin!

Blackien osalta taas ei ole tulkinnan varaa: komea on!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

:D So true..

Taru kirjoitti...

Tunnustaudun tässä nyt kerralla vähän foliohattu-hörhöksi, mulla on vahva uskomus tuonpuoleiseen. Uskonnolla ei ole mitään tekemistä näkemykseni kanssa vaan vaikka koen uskovani myös Jumalaan, omalla tavallani. Kirkosta olen eronnut muutama vuosi takaperin, kirkon vanhoillisuuden ja suvaitsemattomuuden takia. Mielikuvani ei ole sitä, mitä kirkko tarjoaa. JA olen fatalisti.
Olen menettänyt rakkaita ihmisiä enemmän kuin moni muu. Olen kokenut paranormaaleja tapahtumia ( tässä vaiheessa menee se foolihattu päähän), mutta en ole hakeutunut esim. meediolle saadakseni yhteyttä keneenkään tuonpuoleissa ;)
Skeptikot saavat puolestani selvittää tieteitä ja taiteita miksi olen kokenut mitä olen kokenut ja järkeni osaa ymmärtää syyn, miksi ne kumotaan.

Uskoni taas tietää mitä olen kokenut ja tulen vielä kokemaan. Sitä paitsi, tämä uskoni kuoleman jälkeiseen antaa merkityksen elämään ja kannustaa parempiin tekohin.
Jos nyt sitten olen totaalisen väärässä niin sehän ei sitten enää kuoleman jälkeen tunnu missään - kirjamellisesti ;)

Annikki kirjoitti...

Rupesin lukemaan sitä kirjaa kun makaan iskiaksen kourissa.... Toivottavasti Misu on kissojen taivaassa :)

Paula kirjoitti...

Sinulla on painava ja rohkea kysymys. Minäkin olen viivytellyt kommentointia, en ole tohtinut vastata. Minä kyllä uskon kuoleman jälkeiseen elämän. Ajattelen myös, että kuoleman jälkeinen todellisuus on salaisuus, ja totuutta taivaasta ei oikein meidän ihmisten hallussa ole. Raamatusta olen ymmärtänyt, ettei taivaassa ole itkua eikä kärsimystä. Uskon myös, ettei kukaan mene taivaaseen sillä perusteella, kuinka hyvin on elänyt ja mitä hyvää tehnyt, vaan hyvän Jumalan armon perusteella. Niinkuin se ryöväri ristillä, jonka kerrotaan luultavasti aika ansioitumattomana uskaltaneen pyytää Jeesukselta: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
En ole lukenut mainitsemaasi kirjaa, mutta kauan sitten olen lukenut luultavasti hiukan samanlaisen, Maurice Rawlingsin Kuoleman tuolla puolen. Rawlings on tai on ollut sydänsairauksien erikoislääkäri, joka on ollut elvyttämässä monia potilaita kuulemassa elvytettyjen kokemuksista.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei, kiitos, olen todella otettu kommenteistanne. Kaikesta pitäisi voida ja myös saada puhua, kun kerran ihmisinä tällä mystisellä ja hämmentävällä matkallamme jokainen olemme. Kyllä toden totta, niin monet asiat vaikuttavat uskoomme taivaasta; kasvatus, omat kokemuksemme ja jopa ympäristön paineet. Vähän Paula pelkäsinkin ensin, että uskaltaako kukaan kommentoida, kuolemanrajakokemus on tabu, varsinkin uskonnollisissa piireissä. Kiva kun otit Paula esille tuon mainitsemasi kirjan, se varmasti voisi monia kiinnostaa! Ja Taru, foliohattu on tiukasti päässä varmasti useammalla kuin arvaammekaan ;), juuri siksi on tärkeää että rohkeasti kommentoit. Ja viimeistään rakkaiden menettäminen toden totta laittaa ajattelemaan kuolemantakaista elämää ja omaa suhdettamme siihen. Asia on tärkeä, sillä asenteemme kuolemaan vaikuttaa suoraan elämäämme, aivan ratkaisevasti, eikö vain.

Ja Annikki, Misu oli ihan spesiaali kissa, viimeksi viime sunnuntaina muistelimme häntä siellä keskustassa käydessä, sitä että Misu kosketti niiiin monen ihmisen sydäntä. Olen täysin varma että Misu on taivaassa, eihän mitenkään muuten voisi ollakaan?

Karoliina kirjoitti...

Tuo kirja on ollut hankintalistalla pitkään! Ehkä pitäisi viimeinkin siis ostaa se / koluta kirjastot läpi. Todella kinkkinen kysymys! Uskon kuoleman jälkeiseen elämään, mutta minulla ei ole mitään tieteellisiä perusteluja sille.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei Karoliina :)
Joo kirjan hinta näkyy olevan parinkympin luokkaa tällä hetkellä. Kommentoija Annikki oli löytänyt sen kirpparilta, joten kyllä sitä liikenteessäkin on.

Annikki kirjoitti...

Kirja luettu ja kyllä se antaa ajattelemisen aihetta. Välillä jo hiipi mieleen että onkohan tämä taitavasti laadittu bestseller. Tiedän täyspäisiä ihmisiä joilla on ollut vastaavanlaisia kokemuksia. On varmaankin olemassa toinen/muita todellisuuksia. Mielestäni saamme apua tuonpuoleisesta erilaisissa elämäntilanteissa. Loppu oli kiehtova, samoin sitaatit ja lopussa ollut runo aivan upea. Joo, löysin paikalliselta kirpparilta kirjan euron hinnalla!!!

On hyvä tuoda esiin erilaisia ja vaikeitakin aiheita, joista syntyy mielenkiintoista keskustelua.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Kiitos mukavasta kommentista Annikki! No eurolla, huh ja hei. Kiitos edelliselle omistajalle :)).
Joo, TV-dokumentti oli paljon uskottavampi kuin kirja, mutta minähän nielin kaiken kirjastakin :)

Suomalaiseen luterilaiseen arkeen ei mikään uskoon tai elämänkatsomukseen viittaava tunnu oikein kuuluvan samoin kuin muilla maailman uskovaisilla, joilla jo puheessa vilahtelee joka välissä ihan luontevasti jokin "Insha Allah" ulkoisten tunnusmerkkien lisäksi. En tiedä läheskään edes kaikista ystävistäni ja lähisukulaisistanikaan, että mihin he uskovat ja mikä on heidän elämänkatsomuksensa. Kun sen ottaa puheeksi, tulee joskus kierteleviä ja vältteleviä vastauksia. Kuolema, kuolemanrajakokemus, taivas, usko. Tabuja joista kommentoidessakin puntaroin kieltämättä itsekin sanojani ehkä tavallistakin tarkemmin. Mutta äärimmäisen mukava että olette kaikki kommentoineet, monenlaista näkemystä ja kokemusta.

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Oi, täältäpä löytyikin mielenkiintoinen keskustelu. En usko minkäänlaiseenn kuoleman jälkeiseen. En usko, että ihmisessä olisi mitään ikuisesti elävää sielua. KUn elämä loppuu niin se loppuu. sitäpaitsi olisi ihan hirveää, jos sellainen kuoleman jälkeinen elämä olisi, minä todellakin haluan sen loppuvan. Kauhistus, jos joskus tapaisi jonkunlaisessa muodossa ne ihmiset, jotka nyt ovat edesmenneitä ja joutuisi ehkä "elämään" heidän kanssaan iänkaiken. Ymmärrän kyllä, että elämän jatkuvuuteen uskotaa. Läheisen metettäminen (esim lapsen) on niin hirveää, että sitä ei tohdi myöntää, että hän olisi lopullisesti kuollut. On itselle helpompaa uskoa, että hän siirtyi jonnekin.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Moi Mörökölli :) Kiva kun kommentoit! Kait tässä täytyy minunkin avatua kun kerran te muutkin. Ajattelen että Vankkumaton Usko johonkin lohdulliseen, vaikkapa kuolemanjälkeiseen ihanuuteen, pelastukseen eli Jumalan olemassaoloon, rakkaiden jälleennäkemiseen tms. auttaa selviämään elämässä (väistämättä) eteen tulevissa vaikeissa kohdissa.
Mutta voi usko sielun olemassaoloon ja taivaaseen olla ihan itseisarvokin, ihan vain koska tuntee sen olevan totta. Vaikuttaa ainakin vähintäänkin siltä että tietoisuus ei asu aivoissa.

Mukavimmat ja "hyvimmät" tuntemani ihmiset ovat olleet sattumoisin ateisteja. Mielestäni käytös, ja teot paljastavat mihin itse kukin uskoo. Eli monet ateistit näyttävät uskovan hyvyyteen ja lempeyteen joka solullaan.

kissatkertovat kirjoitti...

Minun pohdintani on viipynyt ja viipynyt,anteeksi, jotakin työtä ja tekemistä aina hypähti nettiajan edelle. Kiitos, kun postasit aiheesta - mielenkiintoinen kysymys. Olen itse aikanaan lukenut tuon Kirsten Morch-Nielsenin "Valoa elämään kuoleman takaa" ja se oli minulle todella myönteinen ja rakentava lukukokemus. Sain juuri kirjastosta ilmoituksen tuosta "Totuus taivaasta" kirjasta, mutta menin valitettavasti hakemaan kirjaston jo sulkeuduttua, saan kirjan vasta ensi viikolla käsiini.
Olen klassisen kristinuskon tunnustaja, Jeesuksen ristinkuolemaan turvaava, uskovainen, jos se on hyvä sana käyttää. Itse odotan ilolla taivasta, olen Paulan kanssa samoilla linjoilla, että paljon emme tiedä tuonpuoleisesta, mutta että fyysisen kuoleman jälkeen elämä jatkuu. Minusta olisi aivan ihanaa, jos rakkaat lemmikkimme olisivat siellä kanssamme; joskus pohdiskelen sitä harrastusmielessä teologisena kysymyksenä.
Tässä päivittäisessä elämässä on omat haasteensa, ilonsa ja surunsa, ja itse koen, että mitä enemmän osaisin vaeltaa yhdessä toisten kanssa jakaen, sitä rikkaammalta elämä tuntuisi myötä- ja vastamäkineen. Ei siis helpolta, mutta todelliselta, sellaiselta ihmisen elämältä.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei, kiitos kommentista! Voi miten totta tuo jakaminen ja yhdessä taivaltaminen, siinä on kyllä yksi avain maanpäälliseen "onneen". Tuo ilolla taivaan odottaminen kuulostaa muuten kivalle :)
"Uskovainen" muuten onkin vähän vaikea sana, sillä on joskus vähän ikäväkin kaiku. Minulta kysytään joskus olenko uskovainen. (koska avaimenperäni on matkamuisto Roomasta, risti :) Olen sitten hämmentyneenä empien vastannut olevani, vaikka en kuulu mihinkään kirkkoon tms.
Kiitos vielä kommentistasi!

Lähetä kommentti