30.8.2014

Sieltä yli mistä aita matalin

Nyt on kaikenmaailman kiireet pahimmoillaan. Eli ruuanteko pitää olla HELPPOA. Mie nyt tosin tuppaan aina muutenkin meneen sieltä mistä aita on matalin. Mitä ruuanlaittoon tulee.

Tomaattisadolle tarttis tehrä jottain. Itsetehty pastakastike on kyllä maailman helpoin homma. Se porisee itsekseen 45 min. ja on sitten valmis. 

Nämä ovat minun mustia tomaattejani.  Ne muuttuivat kypsyessään punaisiksi! Tomaattiin sopivat yrtit ihan sairaan hyvin. Samoin valkosipuli.
Mamma mia miten terveellistä, hyvää ja italialaista! Ja ennen kaikkea helppoa. 


























Pasta on vähän samanlaista kuin riisikin. Ellei sitä ole keitetty riittävän suolaisessa (tai muuten hyvänmakuisessa) liemessä, ei sitä voi enää jälkikäteen pelastaa. Kastikkeen salaisuus puolestaan on KYPSÄT tomaatit. Kypsytellähän niitä voi sisälläkin huoneenlämmössä pari päivää.























Pala Italiaa. Päälle vielä parmesaania. Voi hyvää päivää miten hyvää. Voittaa mennen tullen kaupan sokerisen rasvaiset ja lisäaineelliset valmiskastikkeet. Sekaan voi ujuttaa myös lehtikaalta, persiljaa.. anything.

Tonnikalapasta vie kuulkaa kielen mennesään!
Se tehdään ihan yhtä helposti. Yrttien lisäksi käytän siihen pippuria ja joskus tuore- tai aurajuustoa. (se on jo kyllä syntisen hyvää).

























Kalttausta en harrasta ollenkaan. Kuka sellaiseen ehtii ??

Kirsikkatomaatit syön semmoisenaan ja bruschettana. Mun versioni on tomaatti-öljy-sitruuna-valkosipuli-basilika. Huh, no tuo oli kyllä jo monimutkainen :) 


Bruschettaani on näämmä päätynyt myös mustaa tomaattia.




























Pizzakastike (ei tietenkään keitetä sanovat italialaiset asiantuntijat. Pizzakastike kun kypsyy pizzan päällä uunissa.)
* tomaatti pilkottuna pieneksi
* tuoreita yrttejä. Mitä useampaa sorttia sen parempi.
* suolaa ja pippuria

Innostuiko siellä ruudun toisella puolella kukaan nyt
 "sieltä yli mistä aita matalin -kokkaamaan" ??

Ja onhan nyt varmasti kaikilla tämmönen?


Mustikoita ei missään nimessä saa tuoda metsästä kotiin perkaamatta. Ne perkataan tällä vempaimella jo metsässä kuivina. Näyttää ja kuulostaa pöhköltä, mutta toimii niin hyvin että pakko on kertoo!!! Eikä maksa just mitään. 

Puolukoille taas toimii tämä. Ei tarvi kyykkiä ollenkaan. Vähän kalliimpi mutta haukkuu hintansa. Puolukat perkkaan tuulessa kaataen ämpäristä toiseen. 

Noh, harava+saavi on vielä kokeilematta. Oiskohan se helpoin..




26 kommenttia:

Marru kirjoitti...

No jopas nyt tuli paljon vinkkejä :)
Nuo mustat tomaatit on tosi kauniita! Pastaruoat on herkullisia... ja kiitos, että muistutit tonnikalapastasta! Ei ollakkaan tehty sitä vuosiin :)
Oikein mukavaa viikonloppua!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Joo, tomaatit on hyödynnettävä, nuo mustat varsinkin kypsyi nyt kaikki melkein yhtaikaa joten pastat on nyt se helpon vaihtoehto.
Ja mustikoitten putsausta olen kokeillut kaikilla mahdollisilla konsteilla, imurilla ja jopa vedessä kelluttamista. Vain tuo isorakoinen mustikkasiivilä toimii! (mutta vain heti metsässä huljutellen) Ja heh,on tosi halpa vehje.

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Se kalttaaminen, miksi ihmeessä kysyn minäkin? Sen kun jättää tekemättä saa enemmän kuitua.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

No niinpä :) Ja kalttaaminen omana työvaiheenaan vie lisää aikaa. Jota nyt ei ole kun on työt koulut, sadonkorjuut , harrastukset ja mitälie kelläkin.

Susanna Vaahla kirjoitti...

Hurmaava tonnikalapasta! Suosikkini!
Nautitaan elämästä!
Noita mustikoita kyllä kaipaan täällä tropiikissa...

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei Susanna, uusi tuttavuus. Sinullahan oli kiva blogi, oi että, espanjan auringon alla kyllä juuri nyt kelpais :). Juu tonnikalapasta on semmoinen just sopiva tähän vuodenaikaan kuuma ja energiaa antava, ei kuitenkaan liian raskas.

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Pasta on ihan parasta. Upea tomaattisato!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Kiitos kommentista myös Satu. Joo kesän sallaattien jälkeen kuuma pasta on ihan jees. Tomaattisato oli tänä vuonna hyvä.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥minä kokkaan aina matalimman mukaan :) ;)

Zepa kirjoitti...

En pysty 45 minuuttiin. Mulle nuudelien pehmiäminen kuumassa vedessä jotain neljä minuuttia on ruuanlaiton ylärajoilla. Paitsi tietenkin jos tulee vieraita, niille nyt viittii laittaakin. Hapankaalisoppa uunissa taitaa olla pisinaikainen keitos, mutta sitä riittääkin sitten moneksi päiväksi. Vielä senkin jälken kun vieraat on saaneet :)

Paula kirjoitti...

Minulla ei tomaatit meinaa tänä kesänä kypsyä ollenkaan, aivan toisin kuin viime kesänä. Elän toivossa, että satoa rupeaa vielä ropisemaan. Kuulosta hyvältä ja helpolta tuo pastakastikeresepti. Täytyy kokeilla. Kunhan saan niitä KYPSIÄ tomaatteja.

Satunen kirjoitti...

Ruuanlaiton pitää olla helppoa, ja taikinoiden valmistua yhdessä astiassa! :)

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Heh, kiitos hauskoista kommenteista!! :))
Joo mitä kypsempiä tomaatteja, sen parempi kastike niistä tulee. Salaisuudet piilee usein itse raaka-aineessa enemmän kuin niissä kokkaustaidoissa, onneksi :)
(ja huom, bloggerissa on jotain häikkää kommenttien kanssa, joskus teidän pitää kommentoida kahteen kertaan, että se tähän läsähtää näkyville, ekku kerta ei välttämättaaina onnistu. Jos joku ihmettelee miksei kommenttinsa näy.).

Maria kirjoitti...

Kyllä, tumpelo kokeilee ehdottomasti! kiitti vinkistä ;)

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

:)) Hyvä siitä tulee. Muista antaa nesteen kiehua myös pois jotta saat haluamasi paksuuden. Eli itse pidän kantta päällä vain osan ajasta.

Rantapuikko kirjoitti...

Kiitos ohjeista. Aina jotain uutta niksiä tarvitaan. Enpä ole ennemmin törmännyt mustiin tomaatteihin.. Tomaatit ovat aina hyviä =))

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Juu mustat tomaatit on nyt IN. Niissä on kuulemma erittäinkin hyvän makuisia, nuo minun ei kovin kummoisia ollut. Keitettyinä parhaimpia ;)

Me Like kirjoitti...

Namskis

Marraskuun Muruset kirjoitti...

Ite just tänään tein pastakastiketta reseptillä aita on matalin :--) Terveellinen on hyvää ja ei aina tarvitse tunkea kermaa joka ruokaan, simppeli = hyvää !

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei, kiitos kommenteista myös teille Me Like Ja Marraskuun Muruset!
Joo itse yritän vähentää maitotuotteiden käyttöä. Ja ruokakermoihin suhtaudun muuten vain epäillen :) Kyllä onnistuu ilmankin! Monille maitotuotteiden ylenmääräinen käyttö aiheutta limaisuutta ja tukkoisuutta. Eettisyys-näkökohtia voi myös aina pohtia.

Henna kirjoitti...

Aika hienoja nuo mustat tomaatit, vaikka ajatus kuulostaa epäilyttävältä. Ja tuota kastiketta voisi kokeilla, on sopivan helppo. Yrteistä en kyllä mitään tiedä, mutta basilikan kanssa tulen toimeen. Tosin noin pitkä ruuanvalmistusaika on kyllä ylenpalttinen (vrt. Zepan kommentti). Voisi sitä silti kokeilla!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Joo pitää olla kaukaa viisas kun kokkaa. 40 minuutissa ehtii tehdä niitä MUITA kotitöitä vaikka kuin, tätä pastakastiketta kun ei tarvi olla välillä hämmentämässäkään.

Maarit kirjoitti...

Nami mitä herkkuja!

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Joo ja helppoa. Annetaan vaan porista aikansa.

Anna S kirjoitti...

Oi joi, kuinka hienoja tomaatteja! Meidän tomaatit eivät punastu eikä "kellastu" sitten millään.

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Hei Anna S ! No ei meilläkään joka vuosi ole näin hyvä tomaattivuosi ollut. Kantapään kautta olen oppinut että aikainen kylvö ja aikaiset lajikkeet on paras tae. Nuo mustat tomaatit sain lahjaksi parin sentin taimina helmikuussa. Musta tomaatti oli kyllä sitkeä valmistumaan! Ensi vuonna ajattelin kokeilla muita mustia, esim. choloat cherryä ;)

Lähetä kommentti